The poikaystävää ei enään ole. Ja ei satu yhtään, vai sattuuko?
Ensimmäisinä päivinä en ajatellut asiaa, (johtunee lupauksesta mikä solmittiin kun erottiin) keskityin muuhun ja asia jäi taka alalle. Sitten itkin, itkin enemmän kuin koskaan, pitempään kuin koskaan ja tarkoitin sitä enemmän kuin ikinä. Taoin nyrkillä lattiaa ja hakkasin päätä seinään, eikä se edes sattunut, verrattuna mitä koin sisällä. Näin kolme viikkoa samaa painajaista ja heräsin aina itkuun. Koulussa itkin. Sitten tuli seinä vastaan, kyyneleet ei vuotanut vaikka kuinka tuntui pahalta ja käsi ei noussut seinään. Nyt ollaan tässä, kävelen syksyisillä kaduilla, sanon The ex-poikaystävälleni olevani onnellinen, mutta todellisuudessa mikään ei tunnu miltään. Rakkaus tuntuu ja rakkaus sattuu.
tiistai, 30. syyskuu 2008
sattuuko?
sunnuntai, 29. kesäkuu 2008
luottaa, ei luota, luottaa
"luotatko sä muhun?"
"oon luottanu suhun niin monta kertaa etten enään tiedä."
:<
"oon luottanu suhun niin monta kertaa etten enään tiedä."
:<
lauantai, 28. kesäkuu 2008
Mustat sukat
Ajatukset vie ajan-tajun, ajan-taju unen maun.
Klo on 1.59 eikä tunnu missään, johtuu joko kesälomasta tai sitten vain tuttavallisemmin omasta päästä.
Viisastuin tänään, mustasukkaisuus on turhaa. Poikaystävä sai taas kuulla avautumiseni toisista naisista, muistan viimekertaisen kommenttini "vittu mikä ämmä" > itsehillintäni on siis heikkoa. Mutta onko mustasukkaisuus välittämista vai turhanpäiväistä mäkättämistä kun on epävarma itsestään? Ja missä menee selvä raja vai onko sitä edes? The poikaystävä sanoi mustasukkaisuutta turhaksi, koska ajan jonka käytämme keskusteluun ulkopuolisista, voisimme käyttää yhteiseen hyvään. Siis suhteen hyväksi.
Olen mustasukkainen ihminen, mutta pysyn silti järjissäni. (En huutele ikkunoista the poikaystävälle ja hauku hänen kaikkia naispuolisia ystäviä huoriksi) Kun olen mustasukkainen ilmoitan asiasta, ja kerron mikä ärsyttää.
The poikaystävä vain tuntee itsensä huonoksi, ja pelkää ettei anna tarpeeksi huomiota.
Kerronpa teille pojat jotain: tytöt eivät ikinä saa tarpeeksi huomiota. Se on geeneissä.
Mutta silti pelästyn itseäni kun jalkaani ilmestyvät mustat sukat, ehkä siksi että en ole ennen ollut mustasukkainen samalla tavalla kuin the poikaystävästä tai siksi että olen mustasukkainen turhaan?
Itseasiassa tiedän olevani mustasukkainen turhaan, mutta jossain aivojen perukoilla pelkään menettäväni rakkaan The poikaystävän ja mustat sukat ovat haarniskani toisten tyttöjen miekaniskuihin.
Iloksenne ilmoitan että jalassani on tosiaan mustat sukat, eikä vain kuvainnollisessa muodossa.
Klo on 1.59 eikä tunnu missään, johtuu joko kesälomasta tai sitten vain tuttavallisemmin omasta päästä.
Viisastuin tänään, mustasukkaisuus on turhaa. Poikaystävä sai taas kuulla avautumiseni toisista naisista, muistan viimekertaisen kommenttini "vittu mikä ämmä" > itsehillintäni on siis heikkoa. Mutta onko mustasukkaisuus välittämista vai turhanpäiväistä mäkättämistä kun on epävarma itsestään? Ja missä menee selvä raja vai onko sitä edes? The poikaystävä sanoi mustasukkaisuutta turhaksi, koska ajan jonka käytämme keskusteluun ulkopuolisista, voisimme käyttää yhteiseen hyvään. Siis suhteen hyväksi.
Olen mustasukkainen ihminen, mutta pysyn silti järjissäni. (En huutele ikkunoista the poikaystävälle ja hauku hänen kaikkia naispuolisia ystäviä huoriksi) Kun olen mustasukkainen ilmoitan asiasta, ja kerron mikä ärsyttää.
The poikaystävä vain tuntee itsensä huonoksi, ja pelkää ettei anna tarpeeksi huomiota.
Kerronpa teille pojat jotain: tytöt eivät ikinä saa tarpeeksi huomiota. Se on geeneissä.
Mutta silti pelästyn itseäni kun jalkaani ilmestyvät mustat sukat, ehkä siksi että en ole ennen ollut mustasukkainen samalla tavalla kuin the poikaystävästä tai siksi että olen mustasukkainen turhaan?
Itseasiassa tiedän olevani mustasukkainen turhaan, mutta jossain aivojen perukoilla pelkään menettäväni rakkaan The poikaystävän ja mustat sukat ovat haarniskani toisten tyttöjen miekaniskuihin.
Iloksenne ilmoitan että jalassani on tosiaan mustat sukat, eikä vain kuvainnollisessa muodossa.
